Mika Forsbergin mukaan lasten ja nuorten hyvinvointia on yritetty edistää, mutta nuoret aikuiset ja ne, jotka ei ole työterveyden piirissä, heidän palveluihinsa ei ole satsattu Päijät-Hämeessä. Alueella on 28% ikäluokasta 18-24-vuotiaita on perustoimeentulotuen piirissä. Heidän työllistymisensä on vaikeaa, ja sosiaali- ja terveyspalveluihin pääsee huonosti. Alueella on paljon mielenterveysongelmia, päihteidenkäyttöä sekä ylivelkaantumista. Näille ei voi Forsbergin mukaan oikein mitään, koska aikuisten palveluihin ei satsata, ja kun ei ole työssä tai opinnot on loppuneet, ei pääse myöskään työterveyden eikä opiskelijaterveydenhuollon piiriin.

Iiris Suomelalla oli samanlainen huoli. Terapiatakuu voidaan saada toteutumaan kevyesti ja nopeasti, mutta pitempiaikaiseen terapiaan ei ole mahdollista päästä, ja ongelmat syvenevät odottaessa useamman kuukauden. Lisäksi psykoterapiaan käytännössä ei pääse, koska ensin tarvitaan hoitosuhde pitäisi olla kolme kuukautta, ja hoitotarpeen arvointi kestää pitkän aikaa, ja hoitoonpääsyn jäkäytännössä tekijöitä ei löydy Lahden seudulta ja 

Lahdessa koulussa on vaikeaa, jos psykologin arvioon pääsee kahdeksassa kuukaudessa, ja sen jälkeen ei ole resursseja saatuihin palveluihin. Henkilöstöä ei ole riittävästi hoitamaan mielenterveysasioita, mutta onneksi yhteisöllisessä oppilashuollossa ja ennaltaehkäisevässä positiivisessa mielenterveydessä edistetään ryhmädynamiikkaa ja vahvistetaan itsetuntoa ja ehkäisemään koulukiusausta sekä edistämään erityisen tuen ja tehostetun tuen oppilaiden mahdollisuuksia oppia. Suunta on oikea, mutta koulu ei voi hoitaa perheitä, ja usein nuori oireilee ihan jonkun muun kuin koulun vuoksi. Nyt on Hollolassa lähdetty ajatuksesta, että voitaisiin perheen tuessa palvella yhden luukun periaatteella, että kaikista palveluista olisi tieto yhdellä luukulla, ja siihen voitaisiin yhdistää myös muiden palvelutarpeita, mutta toivottavasti soten palveluohjauksen tietoja saadaan yhdistettyä tähän samaan.  

Miten sotevaalit voisivat edistää tätä alueella? Ensinnäkin työkyvyn arviointi pitäisi tehdä moniammatillisesti. Kirjautimme tämän vihreiden toiveesta Hollola-PHHYKY:n yhteiseen palvelusopimusneuvotteluun ja Erhola lupasi viedä tätä eteenpäin Hämeenlinnan mallin mukaisesti. Kun moniammatillinen tiimi arvioi työkyvyn, läsnä on myös sosiaalityöntekijä ja kuntakokeilun työntekijöitä, jolloin voidaan arvoida esimerkiksi osatyökykyisyys. Tällä hetkellä kuntoutus on yksinomaan PHHYKY:n ja sinä aikana jos nuori on sairauslomalla esim. mielenterveyden vuoksi tai opinnot ei etene, niin hän syrjäytyy täydellisesti ilman, että kunta saa siitä koskaan tietoa. Yhteisesti voisi miettiä, miten voisi työllistyä tai kuntoutua, tai hakea työkokeiluun lyhyemmäksi aikaa tai selvittää, voisiko palkkatukityöllistettynä saada työkokeilun aikaiseksi. Alueellisesti verkostoitumalla voidaan myös ennaltaehkäistä ongelmia, ennen kuin ne karkaa käsistä.

Toinen asia on verkostoituminen alueen toimijoiden kanssa, ja kehittää sosiaalista toimintaa vapaa-aikatoimen kautta, ennaltaehkäisevää kuntouttavaa toimintaa ja esimerkiksi liikunnalla on suuri merkitys työkyvyn ylläpitämiseen, ja koronan hoitovelan lisäksi meillä on paljon liikunnan lopettaneita nuoria aikuisia – liikuntalähete ja motivointi urheiluun voisi olla yksi työkykyä lisäävä tekijä.

Kolmas kehitettävä asia on työttömien koulutusmahdollisuudet tai työkokeilupaikkojen lisääminen. Vaikka Päijät-Hämeessä on noin 1000 paikkaa haussa, niin nuoria ei oteta työhön, jos ei ole noin kahden vuoden työkokemusta ja ammattikoulutusta tehtävään. Esimerkiksi korona-aikaan lähihoitajakoulutukseen haki 400 ihmistä, joista pisteytyksellä 9,5/10 pääsi sisään 10-20 henkilöä. Samanlainen näkemys Salpauksella on, että jatkuvalla haulla ei pääse toiseen tutkintoon sisälle ollenkaan, koska etusija on annettava niille, joilla ei ole tutkintoa ollenkaan. Sekin on hyvä, mutta pakkosijoitukset harvoin onnistuvat ja tuloksena on usein jääminen pois koulutuksesta. Myös Salpauksen työn ohjauksessa olisi kehittämisen varaa, koska Salpaus ei enää maksa työnohjauksesta työpaikoille, ja ylityöllistettyjen opettajien pitäisi opettaa entistä enemmän työpaikoilla, jolloin ohjaamista ei tapahdu kunnolla ammattiin, ja nuorelta jää oppimatta tärkeitä taitoja, vaikka alunperin toisen asteen koulutuksen uudistamisessa oli kyse siitä, että nuoret oppisivat tärkeitä työelämän taitoja juuri työpaikoilla. Työharjoittelupaikkoja ei ole kaikille ja tehtävänkuvat ei vastaa sitä, mitä niiden pitäisi olla. 

Miten me pystymme auttamaan? Ennaltaehkäisemällä ongelmia, ennen kuin niitä tulee. Työllistämällä ihmisiä. Uskomalla, että työllistämispalveluiden yksityistäminen ei ole ainoa oikea tie, vaan tarvitaan myös välityömarkkinoita ja palkkatukityöpaikkoja, jotta osatyökykyiset saadaan kuntoutumaan. Parasta kuntoutusta on osa-aikaisesti mielekäs opiskelu tai työ. Myös vapaaehtoistyötä pitäisi saada tehdä, tällä hetkellä se tärkein työ on kiellettyä työttömältä, koska silloin ei ole työmarkkinoiden käytössä eikä myöskään työttömänä.  Erityisen tuen oppimispaikkoja ja asumispalveluita ei juurikaan ole, ja osa asumispalveluista on tarkoitettu vain lastensuojelun jälkihoitoasiakkaille tai osittain päihdekuntoutujille, joita ei heillekään ole tarpeeksi. Päihteet on diagnoosesta ehkä pahin, koska se estää työllistymisen, asumisen ja opiskelun, ja katkaisuun on vaikea päästä, ja kun päihteet on kriminalisoitu osittain, hoitoonhakeutuminen on kovan kynnyksen takana. Pitäisi olla mahdollisuuksia hoitaa toisen puolesta ohjaus, jos 18-vuotias itse kieltäytyy hoitoon menemisestä, ja jokaisella ihmisellä tulisi olla joku lähiomaiseksi merkitty henkilö, joka voisi osallistua kuntoutukseen tai tiedottaa asioista.

Suomi on maailman onnellisin maa, mutta hoitovelkaa, mielenterveyden jonoja, palvelujen hoitamista, opintojen suorittamattajättämistä, lastensuojelun kasvavia tarpeita ja opintojen keskeyttämisiä on tällä hetkellä liikaa. Meillä ei olisi varaa yhteenkään syrjäytyneeseen. Pitäisi saada se perustoiminto toimimaan ja tehdä mielekästä työtä ja työkokeilua sekä osin hyväksyä myös vapaaehtoistyö, jotta saadaan yhteiskunnassa myös ne, jotka ovat vaarassa syrjäytyä, takaisin motivoitua opintoihin ja työhön, ja kehittää osatyökykyisille työpaikkoja.